Lapset ovat ensimmäistä kertaa pitkällä, koko viikon kestävällä leirillä, jossa yövytään. Huomasin, että aamuni ovat erilaisia ilman heitä, koirakin kuoli vuosi sitten. Tässä on jotain uutta, erilaista. Aloin miettimään minkälaisia aamuni/aamumme ovat olleet ja minkälaisia haluaisin niiden olevan. Seitsemäntoista vuotta olen tehnyt kokopäiväisesti töitä arkipäivisin. Olen keskivaiheilla. Jos kaikki menee hyvin, on yhtä monta vuotta vielä edessä. Useimmin aamut ovat menneet näin:
Ensimmäiset 5 vuotta / koira, ei lapsia
-Herätys 6.30, omat aamutoimet, koira ulos, kävely töihin 25 min, töissä klo. 8.00
Seuraavat 7 vuotta / koira ja lapsia, jotka eivät vielä kulje yksin päiväkotiin (aviomies oli vastuussa lasten hoitamisesta aamulla, minä illalla)
-Herätys 6.00, omat aamutoimet, koira ulos, spåralla/fillarilla töihin 45 min, töissä klo 7.15
Seuraavat 5 vuotta / koira ja lapsia, jotka kulkevat yksin koulumatkan
-Herätys 6.15, omat ja lasten aamutoimet, koira ulos, spåralla/fillarilla töihin 45 min, töissä klo 7.45
Tänään heräsin klo 6.00 ja kävin uimahallissa uimassa heti aamusta. Se oli ihanaa. Toki nyt on kesä ja voi fillaroida kevyin varustein. Koirattomuus ja se, että edessä on päivä, jolloin lapset osaavat ottaa vastuun ajoissa heräämisestä, terveellisen aamupalan valmistamisesta ja sen syömisestä sekä ajoissa koulussa olemisesta tarkoittaa ehkäpä, että odotettavissa on entistä liikunnallisempia arkipäiviä.
